Puhumme porukassani kaikesta – paitsi tästä

Kun iso 40 rupesi kolkuttelemaan ovella, huomasin, että keskustelut ystäväpiirissäni alkoivat muuttua. Naurun, päivittäisen kaaoksen ja lomien suunnittelun keskellä alkoi tyttöjen iltoihin hiipiä uusia aiheita: huono unen laatu, vaihtelevat mielialat, ihon outo käyttäytyminen – ja joillakin meistä libido, joka oli ollut kadoksissa jo jonkin aikaa.

Kukaan meistä ei ollut vielä ”oikeassa” vaihdevuosi-iässä. Mutta kehomme olivat selvästi alkaneet lähettää meille signaaleja hormoonien muutoksista. Pieniä vihjeitä siitä, että asiat olivat muuttumassa. Silti – emme juurikaan puhuneet avoimesti asioista niiden omilla nimillään.

Tälläinen kiertelu ja kaartelu herätti minussa sekä uteliaisuutta aiheeseen että aiheutti jonkin sortin ärtymystä.

 

Vaihdevuodet alkavat paljon aikaisemmin kuin luulemme

Meille on opetettu, että vaihdevuodet ovat tulossa sitten vasta myöhemmässä elämänvaiheessa. Mutta hormonit alottavat uudelleenjärjestelynsä oikeasti paljon aikaisemmin kuin ymmärrämme – perimenopaussin aikana – joka voi alkaa jo kolmekymppisten lopulla.

Kukaan ei ole kertonut meille, mitä meidän pitäisi huomioida hormoonien muuttuessa, ja vielä harvemmat ovat antaneet meille työkaluja, joilla voimme tehdä asialle jotain. Kun rupesin sitten etsimään luonnollisia, yksinkertaisia ratkaisuja oireisiini, jotka eivät tuntuneet lääketieteellisiltä tai merkityksettömiltä, en löytänyt mitään.

 

Joten loimme Edel Rechargen

Halusin luoda tuotteen, joka tukee kehoa voimalla ja huolenpidolla – ilman lääketieteellisiä sivuvaikutuksia ja ilman, että joutuisin kyseenalaistamaan sen vaikutusta oireisiini. Edel Recharge on tarkoitettu yli 35-vuotiaille naisille, jotka haluavat tukea kehoaan tässä elämänvaiheessa – ennen kuin oireet ottavat elämästä vallan.
 
Edel Rechargen ainesosat on valittu huolellisesti tukemaan hormonitasapainoa, tarjoamaan vakaata energiaa, mielen selkeyttä – ja auttamaan sinua tuntemaan itsesi taas omaksi itsesi, sisältäpäin.

Edel Team: The women behind Edel in a creative meating in NutraQ's headquarter in Oslo, Norway. 

Enemmän kuin tuote – asenne

Olemme naisia, jotka puhuvat siitä, mitä tapahtuu. Emme peittele kehossamme tapahtuvia muutoksia, vaan kohtaamme ne avoimesti, vahvasti – ja pilke silmäkulmassa.

Edel Recharge on sinulle, joka:

  • olet kyllästynyt olemaan väsynyt ilman syytä
  • huomaat, että nukkuminenkaan ei auta
  • koet mielialan vaihteluita, jotka tulevat puskista
  • haluat muistuttaa libidoasi ystävällisesti, että se on tervetullut takaisin
  • haluat ryhtyä toimeen ennen kuin kehosi vaatii sitä

Minun kolme lyhyttä neuvoa:

  • Älä odota, kunnes kaikki tuntuu raskaalta – kuuntele kehoasi nyt.
  • Jaa kokemuksiasi ystäviesi kanssa. Yllätyt siitä, kuinka moni tuntee samoin.
  • Aloita yhdellä asialla, joka antaa sinulle enemmän energiaa – se voi riittää muuttamaan koko olotilasi.

 

Tämä on alku, ei loppu

Edel Recharge on minun panokseni uuden keskustelun aloittamiseen. Keskusteluun siitä, miten kohdata tämä elämänvaihe vahvuudella, tiedon avulla ja pilke silmäkulmassa.

Tämä on tuote, jonka olisin toivonut itselleni sinä päivänä, kun huomasin ensimmäiset muutokset kehossai. Nyt välitämme sen eteenpäin – naiselta naiselle.

Edel Recharge

Uusi ravintolisä, joka on naisille suunniteltu naisten toimesta. Tukee muistia, keskittymistä ja aivojen toimintaa, samalla auttaen mielialanvaihteluiden, ärtyneisyyden, levottomuuden ja aivosumun kanssa – luonnollinen ratkaisu stressiin.

Sisältää 3 tieteellisesti tutkittua ainesosaa:

  • B5-vitamiini: vähentää väsymystä ja uupumusta
  • Bacopa monnieri: tukee aivojen kognitiivisia toimintoja vähentäen aivosumua ja parantaen keskittymistä, muistia ja oppimiskykyä.
  • Sahrami: tukee henkistä tasapainoa, rentoutumista ja positiivista mielialaa.

Tutustumistarjous: 50 % alennus ensimmäisestä pakkauksesta, vain 19,90 € / 4 viikkoa!